Olen viime päivinä pyöritellyt mielessäni kaikkea sitä upeaa, mitä sain kokea Habitare-messuilla, missä työni olivat ensimmäistä kertaa esillä yleisölle. Myönnän, että olo on yhä hieman häkeltynyt – mutta ennen kaikkea olen kiitollinen ja onnellinen siitä, miten lämpimästi tilkkutyöni otettiin vastaan.
Sain messuilla valtavasti rohkaisevaa, sydäntä lämmittävää palautetta. Moni kiinnitti huomiota erityisesti töideni värien kiehtovaan ja taidokkaaseen yhdistelemiseen sekä siihen, miten virkistävää oli nähdä tilkkutyötä modernilla tavalla toteutettuna. Oli myös erityisen mukava kuulla, kuinka käsin tikkaamisen työmäärää ja siihen liittyvää käsityötä osattiin arvostaa. Vaikka se on hidasta ja intensiivistä työtä, on hienoa, että se näkyi ja kosketti monia.
Yksi kiinnostavimmista asioista messuilla oli kuulla, millaisia mielleyhtymiä työni herättivät kävijöissä. Oli todella hauskaa, miten eri ihmiset näkivät töissäni niin monia erilaisia kulttuurisia vaikutteita. Esimerkiksi monet kokivat töissäni aasialaista tunnelmaa, erityisesti japanilaista ja kiinalaista fiilistä, mutta yhtä lailla sain kuulla kommentteja, joissa mainittiin yhdysvaltalainen, portugalilainen ja jopa kreikkalainen henki. Se havahdutti minut siihen, miten monella tavalla katsojat näkevät työni – ja se on jotain, mitä en ollut osannut odottaa. Tämä teki kokemuksesta erityisen rikastuttavan.
Kaikkein koskettavinta oli kuitenkin se, että töistäni liikututtiin. Se merkitsi minulle valtavasti, sillä yksi tärkeimmistä tavoitteistani on juuri herättää tunteita ja tarjota katsojille elämyksiä töideni kautta. Kun joku kertoi, että työni puhuttelivat tunteellisesti, tunsin onnistuneeni – ja se on paras palkinto, jonka voin työstäni saada.
Töissäni seikkaillaan käsityön, taiteen ja muotoilun rajamailla, mutta myös taide- ja käyttötekstiilin välimaastossa. Olikin ihanaa kuulla, miten moni messuvieras totesi esimerkiksi esillä olleen päiväpeiton olevan enemmän taidetta kuin pelkkä käyttöesine. Tämä vahvistaa ajatustani siitä, että tilkkutyö voi olla niin paljon enemmän kuin käyttötekstiili – se voi olla puhdasta visuaalista ilmaisua ja taiteellista kokeilua.
Lisäksi olen valtavan iloinen siitä, että Atelier Veini nostettiin Kotona-julkaisussa yhdeksi Habitare-messujen ilahduttavimmista yllättäjistä ja trendeistä. Kotona on suomalaisen A-lehdet-lehtitalon asumisen lehtien digitaalinen koti, jossa voi lukea ja inspiroitua lehtitalon kotiin ja asumiseen liittyvien lehtien sisällöistä. Tämä tunnustus oli upea lisä jo muutenkin hienoon messukokemukseen. Koko artikkelin voi lukea täältä.
Habitare-messuilla heräsi myös muutama todella mielenkiintoinen yhteistyömahdollisuus, joista kerron tarkemmin, kun niiden aika koittaa. Seuraavaksi pohdinnassani on, missä voisin jälleen saada töitäni esille, sillä vaikka valokuvat ja videot ovat hyviä esityskeinoja, tilkkutöideni henkeä ja yksityiskohtia on vaikea täysin välittää niiden kautta. Toivon löytäväni pian uuden tilaisuuden esitellä töitäni, jotta ne voivat jälleen kohdata yleisönsä.
Lämmin kiitos kaikille, jotka kävivät tutustumassa töihini ja antoivat palautetta – tämä kokemus on inspiroinut minua valtavasti jatkamaan eteenpäin.
-Juulia
Comments